Niin se taas meni, keskikesän juhla, vaikka kesä ei ole vielä kunnolla edes alkanut. Tänä vuonna, kuten monena muunakin vuonna, juhannusta vietettiin täälläpäin ainakin melko sateisissa merkeissä. Onneksi kuitenkin sateet olivat enimmäkseen kuurottaisia, joten myös auringosta saatiin nauttia.
Omaan juhannukseen on kuulunut jo lapsuudesta asti käydä Keuruulla, juhannuskonferenssissa. Sinne suuntasimme tänäkin vuonna ja vietimme siellä eilisen päivän. Toki sinne on melkoinen matka ajella täältä meiltä, reilu kolme tuntia pysähdyksen kanssa. Onneksi matka meni kuitenkin hyvin, vaikka poistullessa jouduimme mieheni kanssa vuorottelemaan ajamista, jotta kumpikaan ei nukahtaisi rattiin. Muuten juhannus menikin enimmäkseen risuja poltellen, sillä ollaan tekemässä meille pihaa, joten risuja sun muuta poltettavaa kyllä riittää.
Tänään ollaankin saatu nauttia oikein kesäisestä ilmasta, ja pääsinkin korkkaamaan meidän keskeneräisen terassin auringonotolla. Joo, myönettävä on, kesä on niiiiin mun juttu! En malta oottaa, että terassi on kokonaan valmis, ja saadaan ostettua sinne grilli ja terassikalusteet!!
Mutta kello tosiaan on jo yli kymmenen illalla, joten täytyy ruveta suunnittelemaan nukkumaan menoa, sillä eilen (lue: tänään) kotiuduttiin reissusta vasta puoli 4 aamuyöllä! Ja ihana rakas lapsukaisemme ei kuitenkaan malttanut nukkua kuin puoli 9, ja sitä enne olin jo noussut antamaan hänelle maitoa kuuden maissa, joten unet ovat jääneet aika vähiin!:D
Joten ei muuta kuin hyviä öitä!! :)
Sekametelisoppa
sunnuntai 21. kesäkuuta 2015
keskiviikko 17. kesäkuuta 2015
Vuosi 2014 karusti tiivistettynä!
Viime vuosi oli melkoisen tapahtumarikas vaihe elämässäni. Oman rakkaan lapsen syntymä sekä raksaprojekti aiheutti välillä niin hymyn häivähdyksiä kuin myös harmaita hiuksia. Vuoden 2014 helmikuun alussa tulin raskaaksi, ja huhtikuun lopussa alkoikin taloprojekti tosissaan. Sitä edeltävänä syksynä olimme tehneet talolle jo pohjan sekä hevostallin meidän tontille. Saimme huhtikuussa myytyä vanhan talomme, joten jouduimme miettimään väliaikaisia asumisratkaisuja. Kesä menikin sitten kivasti linja-autossa asustaessa. Ihan perus bussi se ei sentään ollut, vaan löytyi sieltä jääkaappi, sohva sekä nukkumatilat. Mutta noh, ei se silti ollut mitään luksusta asua kasvavan mahan kanssa, varsinkin kun bussi ei ollut missään kauhean hyvässä kunnossa vaan mm. kattokin vuoti useammasta eri kohdasta!:D Syyskuun alussa, mahankin ollessa jo suorastaan valtava, päätimme muuttaa muutamaksi kuukaudeksi mieheni sedän "kaksioon", mikä sijaitsi heidän talonsa yhteydessä. Siellä olikin jo huomattavasti mukavempi viettää aikaa, ja laittaa tulevalle vauvallekin asioita valmiiksi.
8.10.2014 klo.00:44 syntyikin maailmaan meidän rakas pieni tyttömme, josta kerronkin sitten ihan omassa postauksessaan, kuten myös tarkemmin raskaudestakin. Talo oli kuitenkin vielä kesken, ja asuimmekin siellä kaksiossa joulukuuhun asti. 23.12.2014 koittikin siten se kauan odotettu päivä, kun pääsimme muuttamaan kotiimme! Tosin paljon oli vielä kesken, mutta ainakin ala-kerta oli siinä mallillaan, että siellä pystyi asumaan.:)
Kaiken kaikkiaan kun taaksepäin katsoo, niin vuosi meni todella vauhdilla. Jälkeenpäin ehkä harmittaa, että oli sen verran monta asiaa tapahtumassa samaan aikaan, ettei kerennyt nauttimaan eri vaiheista. Talonrakennus ja ensimmäinen raskaus on kuitenkin asioita mitä kokee vain sen kerran elämässään. Tai minä en ainakaan enää talonrakennus projektiin ryhdy, jos ei ole aivan pakko!:D
Tässä tosiaan karu versio viime vuodesta, jotta edes vähän tiedätte missä mennään!:D Kun saan siirrettyä kännykän kuvat koneelle niin täytyy alkaa tekemään postauksia ihan kuvien kanssa, niin lukemisestakin saattaa tulla mielyttävämpää!:)

tiistai 16. kesäkuuta 2015
Uusi alku!
Noniin, jos vielä kerran yrittäisi aloittaa tämän "blogielämän" alusta. Entinen blogini ei oikein enää vastannut tätä hetkeä elämästäni, joten koin parhaakseni aloittaa aivan uuden blogin. En halua määritellä tätä blogia mihinkään tiettyyn kategoriaan, vaan ajattelin että kirjoittelen milloin mistäkin tuntuu.
Tulossa on kuitenkin tekstiä siitä millaista on rakentaa taloa ja saada siihen samaan syssyyn esikoisensa. Myös siitä kuinka kroppa muuttuu raskauden myötä, ja milloin on itselleen oikea hetki keskittyä saamaan taas itsensä jonkinlaiseen kuntoon. Tekstiä tulee myös eläimistä ja muutenkin elämästä maaseudun rauhassa.
Jahka kun pääsen taas tutuiksi tämän blogin kanssa, ja opin tätä jotenkin käyttämään niin teen erillisen sivun missä esittelen itseni hieman paremmin!:)
Joten jos kiinnostaa tavallisen suomalaisen naisen elämä ja sen kirjotukset, niin jää ihmeessä seurailemaan blogiani!:)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)